Rakennusalan veronumerorekisteri
Hallituksen esityksen 58/2011 mukaan kaikki suomalaiset saavat 2012 verokortissa veronumeron joka muodostuu 12 merkistä.
Perustettavaan rakennusalan veronumerorekisteriin liitetään esityksen mukaan veronumeron lisäksi henkilön nimi ja henkilötunnus. Esityksen mukaan jokaisella on oikeus saada yleisen tietoverkon kautta henkilön nimen ja veronumeron perusteella tieto siitä, onko henkilö merkitty verorekisteriin. Esityksen mukaan työturvallisuuslakia muutettaisiin siten, että yhteisellä rakennustyömaalla työskenteleville henkilöille pakollisessa kuvallisessa tunnistekortissa tulee lain nykyisin edellyttämien tietojen lisäksi olla rakennusalan veronumerorekisteriin merkitty veronumero. Henkilötunnisteen käytön valvontavastuuta tullaan esityksen mukaan laajentamaan. Esityksen mukaan verohallinnon tietokantaan tulisi yksilöivä tunnus myös tilapäisesti Suomessa työskentelevää ulkomaalaista koskevat tiedot. Laki veronumerosta ja rakennusalan veronumerorekisteristä on tarkoitettu tulemaan voimaan 15 päivänä joulukuuta 2011. Työturvallisuuslain muutos tulisi voimaan myöhemmin, kuitenkin vuoden 2012 aikana. Työmailla käytettäviin tunnisteisiin sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olevia työturvallisuuslain säännöksiä 6 kuukauden ajan.
Lähde: Hallituksen esitys 58/2011



