bm International

Sisarukset Outi Bennink ja Tuula Turunen perustivat vuonna 1997 avoimen yhtiön, joka nykyisin toimii nimellä bm International Oy. Maahantuontiyrityksenä bm palvelee kauneudenalan yrityksiä tuotemerkkien valinnoissa ja erilaisissa palvelukonsepteissa. Tilitoimisto Tiimipisteen asiakkaana bm International Oy on ollut vuodesta 2005.

Outi Bennink ja Tuula Turunen seuraavat tiiviisti kauneudenalan kansainvälistä kehitystä.
— Olemme uteliaita uusille trendeille ja haluamme edistää kauneudenalan pienyrittäjiä kasvattamaan liikevaihtoa ja palvelutasoa", sanoo toimitusjohtaja Outi Bennink.

 

Taloushallinnon kehittäminen

Outi Bennink, toimitusjohtaja kertoo:

— Yrityksemme on kasvanut voimakkaasti. Vaihdoimme tilitoimistoa v. 2007 ja teimme yhdessä nykyisen tilitoimistomme kanssa kehittämissuunnitelman, joka oli suunnilleen seuraava.

1. Toiminnan vastuualue-eriytys ja kohdekohtainen tulosraportointi, yhtiön yleiskulujen seuranta.

2. Kassavirran ja maksuvalmiuden seuranta.

3. Yhtiömuodon muutos.

4. Toimistorutiinien kehittäminen ja turhien työvaiheiden karsinta

Kohdekohtainen sähköinen raportointi alkoi välittömästi Se käsitti myös rahoitustilanteen seurannan. Raportointi kehittynyt luotettavaksi ja ohjaavaksi erilaisten käytännön rutiinien korjaustoimien jälkeen. Niitä ovat mm. palkkojen kohde- ja projektikohtainen seuranta, laskujen kohde- ja projektikohtainen jako. Sisäisten siirtojen laittaminen ajan tasalle.

Yhtiömuodon muutosprosessi avoimesta yhtiöstä osakeyhtiöksi oli kahden vuoden prosessi ja se toteutui 1.1.2009.

Sähköinen taloushallinto otettiin käyttöön 2008 ostolaskujen kierrätyksessä, maksatuksessa ja arkistoinnissa. Rahaliikenteen käsittelyn sähköinen purku aloitettiin samassa vaiheessa.

Toteutumassa

Kassa-, laskutus- ja varastovalvonnan uusiminen on toteutumassa.

"Verkkolaskut, sähköinen postitus ja arkistointi on nykyaikaa ja sitä tulee lisätä ja kehittää", toteaa toimitusjohtaja Outi Bennik

www.bminternational.fi

 
 
+ Jaa tämä sivu | Facebook | Twitter | Lähetä kaverille

Caset

Meillä on paljon tyytyväisiä asiakkaita, jotka ovat siirtyneet sähköisen taloushallinnon palveluihin — paluuta vanhaan ei edes kaivata.

Syitä siirtymään on erilaisia, jonka vuoksi esittelemme eri aloja ja kokoluokkia edustavien asiakkaidemme kokemuksia sähköisestä taloushallinnosta.

Jos sähköinen taloushallinto alkoi kiinnostamaan, niin ota meihin yhteyttä. Kerromme mielellämme lisää erilaisista palveluistamme.