Usein kysyttyä
Haluan paperittoman toimiston. Eikö minun kannata hankkia pelkät ohjelmistot ja hoitaa itse kaikki?
Yleensä järkevintä on antaa ammattilaisen hoitaa kirjanpito. Vaikka kirjanpitäjästä tekemästä työstä tulee kustannuksia, kirjanpito on tehokasta. Kirjanpidon ammattilainen seuraa muuttuvaa lainsäädäntöä ja on ajan hermolla. Tilitoimisto pystyy hajauttamaan työtehtäviä, mikä myös luo tehokkuutta taloushallintoon. Oikeilla toimenpiteillä saavutetaan kustannussäästöjä.
Miksi vaihtaisin taloushallinto-ohjelmien etäkäyttöön?
Jos ohjelmisto on etäkäytettävä, sinun ei tarvitse enää huolehtia varmuuskopioinnista ja ohjelmistopäivityksistä. Lisäksi etäkäytettävän ohjelmiston tiedot ovat helpommin Tiimipisteen tai jonkun toisen yrityksenne henkilön käytettävissä esimerkiksi sairastapauksissa.
Ovatko käyttöön tarjoamanne ohjelmistot liian vaikeita käyttää muille kuin ammattilaisille?
Etäkäytettävien ohjelmistojen kehityspanokset ovat huomattavat, mikä näkyy käytön helppoutena ja selkeytenä. Käyttääksesi ohjelmistoja Sinun ei tarvitse olla taloushallinnon ammattilainen. Voit tutustua ohjelmistoihin demoversioiden avulla. Meiltä saat henkilökohtaista käytönopastusta tarvittaessa.
Kuinka paljon vaivaa ja aikaa sähköiseen taloushallintoon siirtyminen vaatii minulta?
Siirtyminen sähköiseen taloushallintoon vaatii aluksi määrittelyjen osalta hieman aikaa, mutta jo viikon kuluttua siirron aloituksesta sähköinen taloushallinto on otettu käyttöön ja aikaa säästyy siitä eteenpäin.
Kuinka kallista on siirtyä sähköiseen taloushallintoon?
Aluksi täytyy kartoittaa järjestelmien toimivuus ja tehdä mahdolliset laite- ja internetyhteysinvestoinnit. Mikäli yhtiöllänne on tavalliset modernit laitteet ja internetyhteydet, ei välttämättä tarvitse tehdä tältä osin mitään, vaan pelkkä yleensä alle viikon kestävä määrittelyvaihe riittää siirtymiseen sähköiseen taloushallintoon. Siirtymisen jälkeen tulee kustannussäästöjä sitä enemmän, mitä enemmän manuaalista työtä korvautuu sähköisellä taloushallinnolla.



